maanantai 14. marraskuuta 2016

Kuulumisia


8 tunnin shoppailun jälkeen teki niin hyvää maata Starbucksin soffalla ja juoda ice coffeeta!



Alunperin tarkoituksena oli päivitellä tänne paljon kuulumisia ja kertoa yksityiskohtasesti kaikesta mitä oon täällä tehnyt, että sukulaiset pysyy kärryillä mun elämästä täällä puolella maapalloa ja että itekkin saisi lukea näitä jälkeenpäin. Koulun alkujen jälkeen oli paljon kiireitä ja monta kertaa olin kyllä kirjoittamassa tänne jotain mutta aina se jäi!


Yks kolmesta kissasta, tän nimi on BC eli Barn Cat haha

Nyt oon ollut täällä päälle 3 kuukautta, yhteensä 105 päivää. Mulla menee edelleen täällä tosi hyvin, ei oo vieläkään koti-ikävä eikä edes kulttuurishokkia. Omasta mielestäni oon sopeutunut tänne tosi hyvin ja nyt kaikki suomalaiset jutut tuntuu ihan oudoilta kuten esimerkiksi pahviset (?) maitopurkit ja ihan älyttömän pienet ruokapakkaukset verrattuna jenkkikokoihin. Toisaalta taas jenkeissä en tajua esimerkiksi verojen lisäämistä vasta kassalla kun koskaan ei tiedä riittääkö rahat vai ei. Mulle itseasiassa kävikin kerran noin, mutta kiva kassatäti maksoi puuttuvat neljä senttiä sen omista rahoista:)  Eniten suomesta kaipaan itsenäisyyttä ja vapautta tehdä mitä haluaa, täällä kaikki säännöt on vähän tiukemmat turvallisuuden kannalta. Mulla ei ole kyllä paljoa sääntöjä mun perheessä, ja kotitöihin kuuluu omanhuoneen siivoaminen ja imuroin aina samalla koko yläkerran vaikkei se mulle kuuluiskaan. Tiskit ja tiskikone on mun vastuulla ja aluksi se oli suoraansanottuna kamalaa koska toisten likaiset astiat on mun iso pelko mutta kyllä siitäkin oon päässyt yli haha.

Minä ja Veera joskus syyskuussa Tennessee riverillä, vesi oli tosi lämmintä, varmaan lämpöisempää kun uimahalleissa. Ja paikalliset valitti miten kylmää vettä on :D


Minä ja mun kaveri Cameron viime perjantain futispelin jälkeen 

Mun eka peprally - peprallyt on perjantaisin ja siellä valmistaudutaan illan jenkkifutispeliin!
Opie joka kirjaimellisesti asuu mun kanssa

Perheen lemmikit on ihan parhaita enkä tiiä miten tuun pärjäämään kun suomessa mulla ei oo mitään eläimiä! Perheen yks kissa on mun kanssa ihan kokoajan, se nukkuu mun vieressä kun teen koulujuttuja ja se oikeestaan asuu mun huoneessa (se teki sen selväksi kakkaamalla mun kylpyammeeseen..:D) Meillä on myös papukaija joka puri mua 2 kuukautta sitten aika pahasti kun pidin sitä kädellä. Mun koko käsi muuttui mustaksi ja siinä on edelleen musta jälki!
Oon saanut paljon kavereita ja Veeran kanssa ollaan vietetty viikonloppuja yhdessä ,lähinnä shoppaillen ja juoruten.  Kuukausi takaperin meillä oli syysloma ja suunnattiin perheen kanssa viikoksi Destiniin, Floridaan. Meidän mukaan tuli myös mun pikkuveljen ikäinen tyttö. Päivisin maattiin joko rannalla tai oltiin uima-altaalla ja kaikki palettiin niin pahasti että otettiin pari päivää vapaaksi rannalta ja  käytiin kalastuslaiturilta kattomassa delffiinejä, haita ja merikilppareita.  Destinissä oli ihanan lämmin mutta lähes samanlaiset kelit jatkui meillä täällä Tennesseessäkin vielä pitkälle syysloman jälkeen :) Halloweenina olin mun perheen pikkuveljen ja sen kavereiden kanssa trick&treatilla ja se oli aikalailla samanlainen kun virpominen suomessa. Ensviikolla on jo thanksgiving mutta mä elän jo ihan joulutunnelmissa! Tänään meille laitettiin joulukuusi ja välittömästi halloweenin jälkeen kauppojen pihoille ja oikeastaan kaikkialle ilmaantui joulukuusia, valoja ja muita koristeita. 

Floridassa jäin hain syömäks!


Lähialueen vaihtareita juhlimassa saksalaisen Celinan synttäreitä. Jäätiin porukalla sinne yöks keilaamisen jälkeen!

Viikonloppuna oltiin Atlantassa kyläilemässä ja huomenna meen sinne uudestaan kun tehdään mun art history luokan kanssa fieldtrip Atlantan High-museoon. Viikonloppuna oon menossa Alabamaan veeralle ja mennään FCCLA Ball tansseihin. Ensviikolla on siis thanksgiving loma ja mikä parasta, Black friday! Samana viikonloppuna mennään veeran kanssa atlantaan (taas). Mun kaveri tekee musiikkia ja sai tilaisuuden esiintyä siellä joten tottakai me mennään kattomaan.


Puffpuff-kissa, tän pehmeempää kissaa ei oo

Floridan yö 

Meidän halloween koristeita



Kirjoittelen taas kun muistan ja kerkeän!


tiistai 16. elokuuta 2016

2 viikkoa






Moikka!
Nyt oon ollut reissussa vähän päälle kaksi viikkoa. Aika on mennyt aika nopeasti ja oon tehnyt jo vaikka mitä ! Alku ei alkanut kumminkaan hyvin sillä myöhästyin Lontoossa mun lennolta, heh. Onneksi kaikki sujui siitä eteenpäin hyvin. Jet lagia mulla ei oikeastaan ollut, totuin helposti uuteen unirytmiin. Ekoina öinä heräsin kolmelta enkä saanut enää unta ja illalla meinasin nukahtaa kuudelta ruokapöytään mutta ei sen pahempaa.



New Yorkin valmennusleiri ei ollut niin kiva kun odotin, kaks ekaa päivää oltiin kampuksella enkä suoraansanottuna tykännyt yhtään... Onneksi oltiin kaksi seuraavaa päivää New Yorkissa kiertelemässä ja shoppailemassa, Nähtiin Top of the Rockin katolta kaikki rakennukset ja sieltä oli tosi upeat maisemat. Koettiin myös picnic Central parkissa, limusiiniajelu Manhattanilla ja nähtiin Times squaren valot yöllä. New yorkin valot oli ihan uskomattomat!






Perheeseen saavuin viikko sitten lauantaina. Oli ihan epätodellinen fiilis kun oikeasti näki perheen lentokentällä vastassa kyltin kanssa jossa luki mun nimi! Mun perhe on tosi ihana, en olisi voinut toivoa parempaa perhettä. Talo ja pihapiiri on todella kiva ja tykkään mun huoneesta ja omasta kylppäristä. Ollaan oltu pari kertaa veneilemässä ja leffassa, shoppailtu paljon juttuja kouluun ja vapaa-ajalle. Toissapäivänä koin ekaa kertaa Walmartin ja sielä oli kyllä vaikka mitä. Paras oli kuitenkin Dollar Tree, jossa olin eilen. Siellä oli myös kaikkea ruoasta vaatteisiin ja jokainen tavara maksoi vain 1 dollarin. Ihan paras!




Koulut alkoi torstaina ja olin kaksi ekaa päivää pienemmässä koulussa. Perjantaina sain ilmoituksen että läheisemmästä high schoolista on vapautunut mulle paikka joten tänään, tiistaina aloitin uudessa koulussa joka on paljon isompi kuin edellinen!






            

sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Tänään jäljellä 2

Näin 2 päivää ennen lähtöä on hyvä kirjoitella fiiliksistä ja muutenkin päivittää tänne kuulumisia. Aika on mennyt tosi nopeaa siitä lähtien kun lähetin hakupaketin ja nyt ollaan jo näin lähellä!

Tänään vietettiin mun läksiäisiä ja meillä oli suku juhlistamassa. Ekat lähtöitkut on jo itketty ja sukulaiset ja kaverit hyvästelty. Tänään aloitin vasta pakkaamaan, mutta nyt tavaratkin on jo aika hyvällä mallilla pakattuna laukkuihin. Huomenna aamulla lähden iskän ja pikkusiskon kanssa kohti Helsinkiä ja lentokenttähotellia. Tänä iltana hyvästelen siis vielä äidin.

En oo kerennyt päivitellä tänne mitään enkä nytkään saanut oikeen mitään aikaseks, mutta kai paikanpäältä saan enemmän inspiraatiota postailla. Nyt jännittää!

maanantai 20. kesäkuuta 2016

VAIHTOVUOSI

Moi!
En oo päivitellyt tänne blogiin pitkiin aikoihin mitään ja nyt piilotin kaikki postaukset ja ajattelin muuttaa tämän blogin kokonaan vaihtariblogiksi.
Ensi lukuvuonna oon siis lähdössä opiskelemaan Amerikkaan! Alunperin olin menossa Kansasiin, mutta sijoitus peruttiin. Sain viimeviikolla uudet sijoitustiedot ja asun 10 kuukautta Chattanoogassa, Tenneesseen osavaltiossa. 
Mun host-perhe on tosi mukavan oloinen! Perheessä on äidin ja isän lisäksi 8-vuotias poika, 2 koiraa, 3 kissaa ja papukaija. Perheessä oli myös aasi ja hevonen, mutta ei ilmeisesti ole enää :(
Talo on tosi iso ja mulle tulee oman huoneen lisäksi oma kylpyhuone! 

Mulla on New Yorkissa valmennusleiri ennenkuin muutan perheeseen. Lähden kohti Jenkkejä toinen elokuuta, 43 päivän päästä. Alkaa jo vähän jännittää ja lähtö tuntuu todellisemmalta. Hieman olen jo laittanut muistiin tuliaisia ja tänään sain matkalaukun reissua varten. Viisumihaastatteluajat on jo varattu ja lähtövalmennuksissa käyty. Nyt enää nautitaan viimeisistä viikoista täällä Suomessa!